keskiviikko 6. toukokuuta 2015

ruokaa, ruokaa ja ruokaa

Hei taas! Tein tuossa muutama viikko takaperin pieniä salaattiannoksia, joista päätimme, mitkä jätämme ruokailusta pois ja mitkä pidämme. :)

Juhlissamme siis tarjoillaan kana, makaroni, tonnikala, jauheliha ja perus salaatteja. :)
Salaattien lisäksi listalta löytyy erilaisia leipiä, kasvis/liha coctailtikkuja ja toki myös juomat.





Emme ole vielä päättäneet mitä kahvipöytää tulee kakkujen lisäksi. Vieraita emme ole siis kutsuteet paljoakaan, joten väsään myös itse hääkakkumme. Teen kolme tai neljä kakkua, kaksi perus kermakakkua ja kaksi marsipaanikakkua. :)



tiistai 5. toukokuuta 2015

kutsukortteja

Kutsukortteja jo nyt? - hyvähän se on aloittaa ajoissa. :) oon jo väsännyt pari "mallikorttia", joista sitten päädyin mielestäni parempaan vaihtoehtoon. :) Minkälainen siitä sitten tulee, sitä en paljasta vielä. ;)

Kirjottelu on jäänyt hieman vähemmälle, koska nyt ei ole tullut hankittua juurikaan mitään häihin liittyen, muutakuin kutsukorttien askartelutavarat.


perjantai 20. maaliskuuta 2015

askartelua, juhlakatosten etsintää sekä ruokailua

Heipähei taas! Tässä välissä olen kerennyt jo hieman aloittaa vieraslahjojen askartelua ja etsiä juhlakatosta.

Netistä olen nyt etsiskellyt erilaisia katoksia sen varalle, jos sattuu satamaan. Tarkoituksena olisi myös ruokailu ehjä järjestää suojassa, ainakin tarjoiltavat laitamme katokseen.



Olemme katselleet tuon tyyppisiä katoksia, eikä hintakaan ole kovin suuri, 29e. Koko tuossa on vain  3x3m, joten nuita pitäisi tilata ainakin se kolme, ellei neljäkin kipaletta. Takaseinään ja sivuille avonaisesti ajattelimme väsätä vaaleat seinät, jotka saa halutessaan kiinni.

Oon myös netistä selaillu kaikenmaailman ruoka ja ylipäätään herkkupöytä ideoita, joista olen saanut paljon inspiraatiota omiin juhliin!
Pienimuotoinen karkkipuffet tulee myös meidän juhliin. :)


Lupasin jo edellisissä postauksissa että paljastan hieman meidän ruokalistaa, teen ruoat edellis iltana itse, joten meillä ei tarjoilla lämpimiä ruokia, vaan sellaisia jotka säilyy kylmässä yönyli. Esimerkiksi listoillemme kuuluu erilaiset salaatit, salaattikastikkeet ja leivät. Juomana meillä tarjoillaan kotikaljaa, mehua, erilaisia limppareita, viiniä ja ehkä myös skumppaa (toki myös vettä).


Kahvipöydänantimia en vielä paljasta, se selviää myöhemmin. :)

Ollaan myös hieman puhuttu, josko juhlisimme häitämme jo tänäkesänä? Itse olen asiaan suhtautunut mietteliäästi, koska en tiedä kerkeisinkö tehdä kaikkea ajoissa.

Muttamutta, palaillaan seuraavassa postauksessa. :) mukavaa viikonloppua kaikille!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

myös instagrammissa

Nyt "meidät" löytää myös instagrammista nimellä kesamorsian :)!



Sinne tulen luultavammin (ainakin nyt lähiaikoina) päivittelemään enemmän kuvia ja tänne myöhemmin kirjotusten yhteyksissä.

Kaikki siis seurailemaan!

Suunniteltu budjetti

Olemme laskeskelleet alustavasti menojamme. Toteutuneet hinnat laitan juhlien jälkeen.
Kaikkia tarpeellisia en vielä päivitä, niistä infoa myöhemmin. ;)
Morsian:
Morsiamen puku - 60e
Kengät - 25e
Meikki - 0e
Hiukset - 0e
Korut - 10e
Morsiuskimppu - 10e
Sulhanen:
Sulhasen pukeutuminen - 30e (kengät, kravatti ~ puku valmiina)
Parturi - 0e
Muut - 5e
Kutsukortit ja vieraslahjat:
Kutsut kaikille - 30e
Vieraslahjat kaikille - 30e
Kuljetus ja juhlapaikka:
Juhlapaikka - 0e
Hääauto - 0e
Hääauton koristelu - 5e
Kuski - 0e
Juhlapaikan koristelu:
Juhlateltan vuokraus/ostaminen - 50e
Kukat - 0e
Paikkakortit - 10e
Muut koristelut - 30e
Ruokailu:
Ruoat + muut herkut - 100e
Kakku - 20e
Juomat - 35e
Pöytäliinat - 25e
Servetit - 5e
Astiat - 25e
Muut:
Valokuvaaja - 0e
Tarjoilijat/henkilökunta - 0e
Musiikki - 0e
Vieraskirja - 10e
Yhteensä:
505e

maanantai 16. maaliskuuta 2015

stressiä, kutsukortteja, vieraslahjoja

Suunnittelu on hyvä aloittaa ajoissa, eikö?
Mulla on alkanu olemaan jo hirveetä stressiä juhlapaikan suhteen, vaikka häihin on aikaa. Ne vietetään mökin pihassa, entä jos sataa? Ei vieraat mahdu meidän pikku mökkiin. Pitäisikö vuokrata/ostaa iso katos pihalle sateen varalta? Entä jos ruokailu järjestettäisiin katoksessa? Niin paljon funtsittavaa!


Sitten vieraslahjat & kutsukortit!

Vieraslahjojen budjetiksi olemme varanneet vain pari euroa/nokka. Suunnitelmissa olisi lahjojen askartelu itse ja lisäksi jotain pientä kaupasta, mutta mitä?


Tuossa on yksi tosi kiva idea, mikä olisi myös helppo toteuttaa, en ole kovinkaan näppärä käsistäni. :D mukavan yksinkertainen idea! :)

Kutsukortit teen myös itse, en halua perus "tylsiä kutsuja", vaan haluan omanlaiset, eli pirteän väriset sekä sellaiset, joista huomaa että niihin on käytetty aikaa, eikä vain äkkiä sutaistu.


Kutsut ajattelin väsätä tuolla tyylillä, mutta eri värisenä (väri selviää myöhemmin (; ) ja omasta mielestäni sievät. Vielä pitäisi vaan miettiä mitä kirjoitan tekstiksi.

Seuraavassa postauksessa paljastan hieman meidän juhla menua! Olkaa siis kuulolla. ;)

torstai 12. helmikuuta 2015

helou!

Kyseiset hääjuhlat pyritään järjestämään alle 600 eurolla! Vieraita tulossa n. 25. Kutsuista koristeisiin ja ruokiin teen suurimman osan itse.
Postailen tänne kaikenlaisia asioita häihin liittyen.
Häitämme tanssitaan heinäkuussa 2016 tarkkaa päivää ei ole vielä päätetty, mutta eiköhän se selviä.
Henkilöllisyyden pidän vielä salassa, mutta blogin puolella tulee silti näkymään paljon tekstiä & kuvia.